Evankeliumi palikoiden mukaan
Legotestamentti on allekirjoittaneen harrastus. Löydettyäni The Brick Testament -sivuston innostuin tekemään legoilla myös suomalaista versiota raamatusta, tuosta kirjojen kirjasta. Harrastuksessa yhdistyy useampi harrastukseni kuten valokuvaus ja oikeastaan myös työni lasten ja nuorten parissa. Rouvani harrastaa nukkekoteja. Niinpä aikuiset lapsemme ovat sanoneet, että ”miten tässä aikuistuu kun äiti leikkii nukkekodeilla ja isä legoilla.” Leikki kuuluu kaikenikäisille ja maailma muuttuu kovin totiseksi ilman sitä.
Legot ovat lasten muotokieltä. Jo vuosikymmeniä ovat lapset päästäneet mielikuvituksensa valloilleen rakennellen tanskalaisella keksinnöllä. He ovat ”leikkineet hyvin” eli ”Legt God” tanskaksi, josta näiden muovipalikoiden nimi tulee.
Lego-yhtiö ei ole mitenkään osallisena tähän rakenteluun muutoin kuin että käytän heidän hienoja tuotteitaan. Lego ei sponsoroi eikä tue sivustoa mitenkään. Sivusto on ei-kaupallinen. Sen kuvia ja tarinoita saa käyttää lähde mainiten. Lego -tavaramerkki on Lego-yhtiön omistuksessa.
Toivottavasti viihdyt näiden kertomuksien parissa ja innostut myös tekemään omia versioitasi.
Juha Kinanen